Takaisin tiedotuksia sivulle
 

RUK 102 VIIPURISSA 1.-3.9.2014


Lomalinjan bussi tuli 1.3.2014 aamuvarhaisella Tampereelta ja poimi Helsingissä Kiasman edessä odottavat matkalaiset mukaansa. Suunnattiin kohti Vaalimaata ja matkan varrelta tuli vielä useita kurssiveljiä mukaan. Matkaan lähti 46 kurssiveljeä, yksi tyttärenpoika, oppaamme Sampo Ahto sekä luonnollisesti erinomainen linja-autonkuljettajamme. Tämä matkakertomus ei etene kronologisesti, vaan matkan kokemuksia on käsitelty aiheittain. Sampon hyvinkin tarkasti kuvaamia taistelukertomuksia en ole pyrkinyt toistamaan, vaan liikkumaan tapahtumien kuvauksessa yleisemmällä tasolla. Matkamme aihe oli tutustuminen Viipurin ja sen ympäristön sotahistoriaan. Majoituimme Viipurissa Hotelli Viipuriin ja teimme sieltä käsin tutustumismatkamme bussillamme sekä Viipurin vanhan kaupungin alueella jalkaisin. Matka päättyi 3.9.2014 illalla Helsinkiin, mistä bussi vielä jatkoi Tampereelle. 

 

Matkalla Viipuriin Sampo kertasi 2. maailmansodan syntyvaiheet, johon liittyi Stalinin neuvottelut Länsivaltojen kanssa. Lopputulos oli kuitenkin Saksan ja NL:n välinen ns. Molotov - Ribbentropp -sopimus, jonka myötä Suomi joutui NL:n etupiiriin. Seurasi Talvisota.

 
 
Wyborg med sitt gamla slott många öden genomgått   Viipurin keskiaikaisen kirkon kellotorni
     

Viipuri oli koko itsenäisyytemme ajan sotiin saakka monikulttuurinen ja monikielinen kaupunki, missä erilaiset kieliryhmät tulivat hyvin toimeen keskenään. Se oli ennen Talvisotaa Suomen toiseksi suurin kaupunki ja olisi nyt epäilemättä hieno eurooppalainen kaupunki, ellei sitä olisi jouduttu luovuttamaan naapurille. Kaupungin ilme on suuresti parantunut verrattuna vuoteen 2000, jolloin kurssimme matkareitti kulki Viipurin kautta. Vanha kaupunki kaipaisi kuitenkin vielä ehostamista. Asumisen painopiste ei kuitenkaan ole nykyään vanhassa kaupungissa, vaan uudemmissa kaupungin osissa idän suunnassa. Ilahduttavaa oli nähdä, että viimeinkin kuuluisa Alvar Aallon suunnittelema kirjasto oli saatu hienosti entisöityä, tosin suomalaisella rahalla. Hyvässä kunnossa oli myös Taidemuseo, joskin se ei juuri sisältänyt maalauksia, vaan lähinnä erilaisia tussareita ja haarniskoja. 

 

Viipurissa ja Viipurista taisteltiin sekä Vapaussodassa, Talvisodassa että Jatkosodassa. Vapaussodassa oli Viipuri viimeinen punaisten voimakeskus ennen sodan loppumista. Kun sota Länsi-Suomessa oli jo ratkaistu ja Helsinki saksalaisten avulla valloitettu, oli enää jäljellä Karjalan Kannas Viipuri keskuksenaan. Valkoisten Itäarmiejan johdon nimeämisessä korostui jääkäreiden ja ns. ”ryssänupseerien” välinen kiista saaden jopa huvittavia piirteitä. Nuori jääkärieversti Aarne Sihvo ei kelvannut Mannerheimille, eikä ”ryssänupseeri” kenraalimajuri Berthold Löfström jääkäreille. Mannerheim ratkaisi kiistan nimeämällä itsensä armeijan komentajaksi ja Löfströmin apulaisekseen. Esikuntapäälliköksi tuli Viipurin valtaussuunnitelman tehnyt ”ryssänupseeri” eversti Alexander Tunzelman von Adlerflug, jonka nimeä ei kuitenkaan saanut papereissa näkyä. Jääkärien ja tsaarin armeijassa uransa luoneiden upseerien välinen skisma kärjistyi ja johti dramaattisiin tapahtumiin 1920-luvulla. Viipuri saatiin kuitenkin vallattua 28.-29.4.1918 käydyissä taisteluissa. Punapäälliköt pakenivat meriteitse Leningradiin ja kaartilaiset jäivät vangeiksi. Seurasi kostonkierre teloituksineen ja venäläisiä siviilejä tapettiin pelkästään heidän kansallisuutensa perusteella.
Sampo sekä ryhmämme Viipurin linnan perustajan Torkkeli Knuutinpojan patsaalla
 

Talvisodassa venäläiset eivät saaneet Viipuria valloitetuksi. Suomen lippu jäi liehumaan linnan torniin ja linnan isäntä kenraaliluutnantti Harald Öhquist jäi paikalleen, kunnes lähtö tuli. Rauhansopimuksen mukaan maa-alueita jouduttiin Karjalan kannaksella luovuttamaan yli sen, mihin rintamalinja oli pysähtynyt. Siinä meni Viipurikin. Venäläisten harrastaman valheellisen historiankirjoituksen mukaan Viipuri olisi kuitenkin vallattu Talvisodassakin.

 

Jatkosodassa Viipuri vallattiin takaisin 29.8.1941. Alkoi paluumuutto ja elämä kaupungissa elpyi. Mielenkiintoinen episodi oli venäläisten kaupunkiin jättämät radiomiinat, joiden räjäyttäminen estettiin soittamalla radiossa kuukausien ajan Säkkijärven polkkaa.  Uudelleen Viipuri jouduttiin luovuttamaan venäläisille, kun NL:n 9.6.1944 Valkeasaaressa alkanut suurhyökkäys oli edennyt Viipuriin ja sitä puolustamaan komennetun 20. Pr. puolustus murtui 20.6.1944. Viipurin menettäminen oli kova kolaus suomalaisille, mutta strategisesti sillä ei ollut suurta merkitystä. Syntipukkeja on etsitty ja syitä haettu aina nykypäivään saakka. Tuoreeltaan syntipukeiksi leimattiin 20. Pr. komentaja ev. Armas  Kemppi ja II. P. komentaja maj. Kurt Bäckman, jonka 3.K kohdalla rintaman murtuminen tapahtui. Oikeampi osoite olisi ollut IV. AK:n komentaja kenrltn. Taavetti Laatikainen sekä jo Valkeasaaressa heikosti leiviskänsä hoitanut  tykistökomentaja ev. Oiva Sippola. Voi myös syystä kysyä, oliko Päämaja täysin tehtäviensä tasolla. On viritelty kaikenlaisia salaliittoteorioita ja esitetty epäilys, oliko Viipuria todella tarkoitus puolustaa. Mikäli kuitenkin näin oli, osoittaa yhden vaivaisen prikaatin asettaminen moninkertaista ylivoimaa vastaan sotilaallista ammattitaidottomuutta. Vetäytyminen ja silmitön pakeneminen alkoi, kun 3.K:ssa taistellut mustalaismanne huusi ”vetäytymiskäsky annettu”. Voi olla, että tämä väärä käsky pelasti 20. prikaatin. Onni onnettomuudessa oli, että venäläiset vallattuaan Viipurin ratkesivat ryyppäämään sen sijaan, että olisivat suoraan jatkaneet Vuokselle. Näin ollen suomalaiset ehtivät tuhota tärkeän Kivisalmen sillan ja ryhmittyä puolustukseen Tienhaaraan. 
 

Pääaseman ja VK- aseman murruttua ryhmittyivät joukkomme puolustukseen VKT-linjalle, joka oli lähes täysin linnoittamaton. Maasto oli kuitenkin puolustukselle suotuisaa, sillä alueella oli runsaasti vesistöjä ja järvikannaksia. Lisäksi maastossa oli runsaasti isoja kiviä, jotka tarjosivat luonnollista suojaa puolustajille. Kannaksen joukot olivat kuitenkin kuluneita ja uupuneita, joten tarvittiin vahvistuksia. Päämaja aloittikin jo 10.6 joukkojen siirrot Maaselän kannakselta ja 15.6. Aunuksen kannakselta Karjalan kannakselle. Maaselästä tuli 4.D ja 6.D ja Aunuksesta 20.Pr, 11.D ja 17.D. Nämä kuljetukset vaativat yhteensä lähes 5.000 junavaunua ja 118 junaa. Ihmeellistä oli, että ne saivat siirtyä määränpäähänsä suhteellisen rauhallisesti, eikä NL niitä juuri pommittanut.

 

Hartaushetki Ihantalassa

Talin-Ihantalan taistelu oli Tienhaaran, Viipurinlahden, Vuosalmen, Nietjärven ja Ilomantsin ohella tärkeä lenkki torjuntavoittojen sarjassa, joissa vihollisen hyökkäys pysäytettiin. Tähän Pohjoismaiden historian suurimpaan taisteluun osallistui eri vaiheissa yhteensä 50.000 suomalaista ja 150.000 neuvostoliittolaista sotilasta. Suomalainen kenttätykistö ampui kahdessa viikossa noin 120.000 laukausta ja kiivaimpana taistelupäivänä 3.7. yli 12.000 laukausta. Vaikutus oli ennennäkemätön. Neuvostoliittolaisten kokonaistappiot olivat taistelussa noin 22.000 miestä. Suomalaisten tappiot olivat 8.800 miestä. Tali-Ihantalan torjuntavoiton syntymiseen vaikutti monta tekijää, kuten oman tykistömme keskitetty tarkka ammunta, omat ilmavoimamme, saksalainen lentoyksikkö Kuhlmey, saksalainen rynnäkkötykkiprikaati ja ennen kaikkea jalkaväkemme parantunut taistelumoraali. Voidaan puhua uudesta Talvisodan hengestä. Kävimme sekä Talissa että Ihantalassa. Maisemat ovat nyt aivan toisen näköisiä kuin 1944. Kaikki silloiset pellot olivat pusikoituneet ja välimatkoista oli vaikeaa saada käsitystä. Sampon eloisa kerronta auttoi kuitenkin mielikuvien hahmottamisessa. Kun Sampo selosti Murokalliolla taistelujen kulkua, kävi selväksi, kuinka sekavaa koko touhu on välillä ollut, kun omat ja vieraat joukot ovat olleet aivan sekaisin.  Taistelut Ihantalassa alkoivat laantua 17.7. tienoilla. Oli havaittu, että venäläiset lähettivät tyhjiä junia rintamalle ja paluukyytinä vietiin joukkoja Valko-Venäjälle. Taistelut siirtyivät Vuosalmelle ja sielläkin suomalaisten puolustus piti. 

Viipurinlahden saarilla taisteltiin 30.6. - 10.7.1944 välisenä aikana. Venäläiset valtasivat saaren kerrallaan, mutta eivät pystyneet saamaan sillanpääasemaa mantereelle. Lopullisesti venäläisten hyökkäyksen pysähdytti saksalainen 122. jalkaväkidivisioona Greif. Kävimme Viipurinlahdella mantereella, mutta emme saarilla. Voi vain kuvitella, kuinka haastavaa on ollut taistella saarella ylivoimaista maihinnousun tehnyttä vihollista vastaan. Ellei viimeisellä rantakaistalla ole ollut veneitä pakenemista varten, on saaren puolustajilla ollut täsmälleen kolme mahdollisuutta: kaatua rannalle, hukkua mereen tai uida lähimmälle saarelle, mikäli uimataito ja voimat ovat riittäneet.

 
 
Sampo Uuraassa   Muistomerkki
 

Tienhaara Suomenvedenpohjan pohjoispuolella oli paikka, missä saavutettiin ensimmäinen torjuntavoitto. Taistelut käytiin 22.- 25.6.1944 välisenä aikana. Apuun oli komennettu ruotsinkielinen JR 61 komentajanaan evl. Alpo-Kullervo Marttinen. Rykmentti selvisi tehtävästään hyvin tykistön keskitetyn tulituen avulla. Taistelussa oli mukana myös 2500 virolaista. JR 61 tuli Tienhaaraan juosten 20 km purkauspaikastaan. Matkan varrella he saivat kuulla vastaan tulevien hiippareiden herjoja. Venäläiset yrittivät useita kertoja tulla salmen yli miestappioista välittämättä, mutta eivät onnistuneet. Jälki oli tietysti kauheaa. Mannerheim palkitsi Marttisen ja antoi tämän valita Mannerheim-ristin ritarin arvon ja everstiksi ylentämisen välillä. Marttinen valitsi jälkimmäisen, mutta nimitettiin myöhemmin myös Mannerheim-ristin ritariksi. Åke Lindmanin elokuva ”Framom främsta linjen” kuvaa JR 61:n taistelua Tienhaarassa. Kävimme kotimatkalla Kivisalmen sillan paikalla. Sampon tuntema uskollinen viinatrokari seurasi pakettimersullaan meitä Viipurista lähtien kuin hai laivaa ja oli aina auliisti esittelemässä valikoimaansa, kun pysähdyimme. Viimeiset viinakaupat tehtiin Kivisalmella.

 

Kävimme matkamme aikana katsomassa useita muistomerkkejä sekä vanhoja suomalaisia hautausmaita ja hautamuistomerkkejä. Suomalaiset hautausmaat olivat yleensä huonossa kunnossa ja hoitamattomia. Mielenkiintoinen muistomerkki oli Ihantalassa iso kivi, jossa oli sekä suomeksi että venäjäksi teksti ”Kunnia sankareille”. Sen muistomerkin äärellä meillä oli oma vaikuttava tilaisuutemme. Trio Jussi Pietilä, Jouko Virtanen ja Jussi-Pekka Seppä lauloi aluksi Finlandian. Sen jälkeen kenttäpappimme Lasse Reijomaa piti hartaushetken. Hän lausui ensin runoilija Lasse Heikkilän runon ”Balladi Tali-Ihantalalle” ja luki sitten Herran siunauksen. Lopuksi vahvistettu trio lauloi vielä Isänmaan virren. Muista muistomerkeistä on mieleen jäänyt erityisesti venäläistä uusisänmaallisuutta tulkitseva muistomerkki Viipurissa.

 
 
Kurssikokous   Puheenjohtajan puheenvuoro
 

Pidimme viimeisenä Viipurin iltanamme tiistaina 2.9. kurssikokouksen Hotelli Viipurin baarin aulassa. Aiheena oli tuleva toimintamme ja mahdolliset tulevat matkamme. Keskustelu oli vilkasta ja erilaisia ideoita esitettiin runsaasti. Kokouksen yksimielinen henki oli, että toimintaa jatketaan. Kurssitoimikunta sai tehtäväkseen järjestää vielä tämän vuoden puolella esitelmäkokouksen lounastilaisuutena Helsingin Suomalaisella Klubilla. Kurssitoimikunta asetti itselleen tavoitteeksi käsitellä kokouksessa esitetyt ehdotukset syksyn aikana ja esittää toimintasuunnitelman ensi vuodelle esitelmäkokouksen yhteydessä.


                                                 -Tapani Konttinen-