|
|
Takaisin tiedotuksia sivulle |
|
RUK 102 VIIPURISSA 1.-3.9.2014
|
|
Lomalinjan bussi tuli 1.3.2014 aamuvarhaisella
Tampereelta ja poimi Helsingissä Kiasman edessä
odottavat matkalaiset mukaansa. Suunnattiin
kohti Vaalimaata ja matkan varrelta tuli vielä
useita kurssiveljiä mukaan. Matkaan lähti 46
kurssiveljeä, yksi tyttärenpoika, oppaamme Sampo
Ahto sekä luonnollisesti erinomainen
linja-autonkuljettajamme. Tämä matkakertomus ei
etene kronologisesti, vaan matkan kokemuksia on
käsitelty aiheittain. Sampon hyvinkin tarkasti
kuvaamia taistelukertomuksia en ole pyrkinyt
toistamaan, vaan liikkumaan tapahtumien
kuvauksessa yleisemmällä tasolla. Matkamme aihe
oli tutustuminen Viipurin ja sen ympäristön
sotahistoriaan. Majoituimme Viipurissa Hotelli
Viipuriin ja teimme sieltä käsin
tutustumismatkamme bussillamme sekä Viipurin
vanhan kaupungin alueella jalkaisin. Matka
päättyi 3.9.2014 illalla Helsinkiin, mistä bussi
vielä jatkoi Tampereelle.
|
|
Matkalla Viipuriin Sampo kertasi
2.
maailmansodan syntyvaiheet, johon liittyi
Stalinin neuvottelut Länsivaltojen kanssa.
Lopputulos oli kuitenkin Saksan ja NL:n välinen
ns. Molotov - Ribbentropp -sopimus, jonka myötä
Suomi joutui NL:n etupiiriin. Seurasi Talvisota.
|
|
|
|
|
Wyborg med sitt gamla slott många
öden genomgått |
|
Viipurin keskiaikaisen kirkon
kellotorni |
|
|
|
Viipuri oli
koko itsenäisyytemme ajan sotiin saakka
monikulttuurinen ja monikielinen kaupunki, missä
erilaiset kieliryhmät tulivat hyvin toimeen
keskenään. Se oli ennen Talvisotaa Suomen
toiseksi suurin kaupunki ja olisi nyt
epäilemättä hieno eurooppalainen kaupunki, ellei
sitä olisi jouduttu luovuttamaan naapurille.
Kaupungin ilme on suuresti parantunut verrattuna
vuoteen 2000, jolloin kurssimme matkareitti
kulki Viipurin kautta. Vanha kaupunki kaipaisi
kuitenkin vielä ehostamista. Asumisen painopiste
ei kuitenkaan ole nykyään vanhassa kaupungissa,
vaan uudemmissa kaupungin osissa idän suunnassa.
Ilahduttavaa oli nähdä, että viimeinkin kuuluisa
Alvar Aallon suunnittelema kirjasto oli saatu
hienosti entisöityä, tosin suomalaisella rahalla.
Hyvässä kunnossa oli myös Taidemuseo, joskin se
ei juuri sisältänyt maalauksia, vaan lähinnä
erilaisia tussareita ja haarniskoja.
|
|
Viipurissa ja Viipurista taisteltiin sekä
Vapaussodassa, Talvisodassa että
Jatkosodassa. Vapaussodassa oli Viipuri
viimeinen punaisten voimakeskus ennen sodan
loppumista. Kun sota Länsi-Suomessa oli jo
ratkaistu ja Helsinki saksalaisten avulla
valloitettu, oli enää jäljellä Karjalan Kannas
Viipuri keskuksenaan. Valkoisten Itäarmiejan
johdon nimeämisessä korostui jääkäreiden ja ns.
”ryssänupseerien” välinen kiista saaden jopa
huvittavia piirteitä. Nuori jääkärieversti Aarne
Sihvo ei kelvannut Mannerheimille, eikä ”ryssänupseeri”
kenraalimajuri Berthold Löfström jääkäreille.
Mannerheim ratkaisi kiistan nimeämällä itsensä
armeijan komentajaksi ja Löfströmin
apulaisekseen. Esikuntapäälliköksi tuli Viipurin
valtaussuunnitelman tehnyt ”ryssänupseeri”
eversti Alexander Tunzelman von Adlerflug, jonka
nimeä ei kuitenkaan saanut papereissa näkyä.
Jääkärien ja tsaarin armeijassa uransa luoneiden
upseerien välinen skisma kärjistyi ja johti
dramaattisiin tapahtumiin 1920-luvulla. Viipuri
saatiin kuitenkin vallattua 28.-29.4.1918
käydyissä taisteluissa. Punapäälliköt pakenivat
meriteitse Leningradiin ja kaartilaiset jäivät
vangeiksi. Seurasi
kostonkierre teloituksineen ja venäläisiä
siviilejä tapettiin pelkästään heidän
kansallisuutensa perusteella. |
|
|
|
|
Sampo sekä ryhmämme Viipurin linnan
perustajan Torkkeli Knuutinpojan patsaalla |
|
Talvisodassa
venäläiset eivät saaneet Viipuria valloitetuksi.
Suomen lippu jäi liehumaan linnan torniin ja
linnan isäntä kenraaliluutnantti Harald Öhquist
jäi paikalleen, kunnes lähtö tuli.
Rauhansopimuksen mukaan maa-alueita jouduttiin
Karjalan kannaksella luovuttamaan yli sen, mihin
rintamalinja oli pysähtynyt. Siinä meni
Viipurikin. Venäläisten harrastaman valheellisen
historiankirjoituksen mukaan Viipuri olisi
kuitenkin vallattu Talvisodassakin.
|
|
Jatkosodassa
Viipuri vallattiin takaisin 29.8.1941. Alkoi
paluumuutto ja elämä kaupungissa elpyi.
Mielenkiintoinen episodi oli venäläisten
kaupunkiin jättämät radiomiinat, joiden
räjäyttäminen estettiin soittamalla radiossa
kuukausien ajan Säkkijärven polkkaa.
Uudelleen Viipuri jouduttiin luovuttamaan
venäläisille, kun NL:n 9.6.1944 Valkeasaaressa
alkanut suurhyökkäys oli edennyt Viipuriin ja
sitä puolustamaan komennetun 20. Pr. puolustus
murtui 20.6.1944. Viipurin menettäminen oli kova
kolaus suomalaisille, mutta strategisesti sillä
ei ollut suurta merkitystä. Syntipukkeja on
etsitty ja syitä haettu aina nykypäivään saakka.
Tuoreeltaan syntipukeiksi leimattiin 20. Pr.
komentaja ev. Armas
Kemppi ja
II. P. komentaja maj. Kurt Bäckman, jonka 3.K
kohdalla rintaman murtuminen tapahtui. Oikeampi
osoite olisi ollut IV. AK:n komentaja kenrltn.
Taavetti Laatikainen sekä jo Valkeasaaressa
heikosti leiviskänsä hoitanut
tykistökomentaja
ev. Oiva Sippola. Voi myös syystä kysyä, oliko
Päämaja täysin tehtäviensä tasolla. On viritelty
kaikenlaisia salaliittoteorioita ja esitetty
epäilys, oliko Viipuria todella tarkoitus
puolustaa. Mikäli kuitenkin näin oli, osoittaa
yhden vaivaisen prikaatin asettaminen
moninkertaista ylivoimaa vastaan sotilaallista
ammattitaidottomuutta. Vetäytyminen ja silmitön
pakeneminen alkoi, kun 3.K:ssa taistellut
mustalaismanne huusi ”vetäytymiskäsky annettu”.
Voi olla, että tämä väärä käsky pelasti 20.
prikaatin. Onni onnettomuudessa oli, että
venäläiset vallattuaan Viipurin ratkesivat
ryyppäämään sen sijaan, että olisivat suoraan
jatkaneet Vuokselle. Näin ollen suomalaiset
ehtivät tuhota tärkeän Kivisalmen sillan ja
ryhmittyä puolustukseen Tienhaaraan.
|
|
Pääaseman ja VK- aseman murruttua ryhmittyivät
joukkomme puolustukseen VKT-linjalle, joka oli
lähes täysin linnoittamaton. Maasto oli
kuitenkin puolustukselle suotuisaa, sillä
alueella oli runsaasti vesistöjä ja
järvikannaksia. Lisäksi maastossa oli runsaasti
isoja kiviä, jotka tarjosivat luonnollista
suojaa puolustajille. Kannaksen joukot olivat
kuitenkin kuluneita ja uupuneita, joten
tarvittiin vahvistuksia. Päämaja aloittikin jo
10.6 joukkojen siirrot Maaselän kannakselta ja
15.6. Aunuksen kannakselta Karjalan kannakselle.
Maaselästä tuli 4.D ja 6.D ja Aunuksesta 20.Pr,
11.D ja 17.D. Nämä kuljetukset vaativat yhteensä
lähes 5.000 junavaunua ja 118 junaa. Ihmeellistä
oli, että ne saivat siirtyä määränpäähänsä
suhteellisen rauhallisesti, eikä NL niitä juuri
pommittanut.
|
|
|
|
|
Hartaushetki Ihantalassa
|
|
Talin-Ihantalan
taistelu oli Tienhaaran, Viipurinlahden,
Vuosalmen, Nietjärven ja Ilomantsin ohella
tärkeä lenkki torjuntavoittojen sarjassa, joissa
vihollisen hyökkäys pysäytettiin. Tähän
Pohjoismaiden historian suurimpaan taisteluun
osallistui eri vaiheissa yhteensä 50.000
suomalaista ja 150.000 neuvostoliittolaista
sotilasta. Suomalainen kenttätykistö ampui
kahdessa viikossa noin 120.000 laukausta ja
kiivaimpana taistelupäivänä 3.7. yli 12.000
laukausta. Vaikutus oli ennennäkemätön.
Neuvostoliittolaisten kokonaistappiot olivat
taistelussa noin 22.000 miestä. Suomalaisten
tappiot olivat 8.800 miestä. Tali-Ihantalan
torjuntavoiton syntymiseen vaikutti monta
tekijää, kuten oman tykistömme keskitetty tarkka
ammunta, omat ilmavoimamme, saksalainen
lentoyksikkö Kuhlmey, saksalainen
rynnäkkötykkiprikaati ja ennen kaikkea
jalkaväkemme parantunut taistelumoraali. Voidaan
puhua uudesta Talvisodan hengestä. Kävimme sekä
Talissa että Ihantalassa. Maisemat ovat nyt
aivan toisen näköisiä kuin 1944. Kaikki
silloiset pellot olivat pusikoituneet ja
välimatkoista oli vaikeaa saada käsitystä.
Sampon eloisa kerronta auttoi kuitenkin
mielikuvien hahmottamisessa. Kun Sampo selosti
Murokalliolla taistelujen kulkua, kävi selväksi,
kuinka sekavaa koko touhu on välillä ollut, kun
omat ja vieraat joukot ovat olleet aivan
sekaisin.
Taistelut
Ihantalassa alkoivat laantua 17.7. tienoilla.
Oli havaittu, että venäläiset lähettivät tyhjiä
junia rintamalle ja paluukyytinä vietiin
joukkoja Valko-Venäjälle. Taistelut siirtyivät
Vuosalmelle ja sielläkin suomalaisten puolustus
piti.
|
|
Viipurinlahden saarilla taisteltiin 30.6. - 10.7.1944 välisenä aikana. Venäläiset
valtasivat saaren kerrallaan, mutta eivät
pystyneet saamaan sillanpääasemaa mantereelle.
Lopullisesti venäläisten hyökkäyksen pysähdytti
saksalainen 122. jalkaväkidivisioona Greif.
Kävimme Viipurinlahdella mantereella, mutta emme
saarilla. Voi vain kuvitella, kuinka haastavaa
on ollut taistella saarella ylivoimaista
maihinnousun tehnyttä vihollista vastaan. Ellei
viimeisellä rantakaistalla ole ollut veneitä
pakenemista varten, on saaren puolustajilla
ollut täsmälleen kolme mahdollisuutta: kaatua
rannalle, hukkua mereen tai uida lähimmälle
saarelle, mikäli uimataito ja voimat ovat
riittäneet.
|
|
|
|
|
Sampo Uuraassa |
|
Muistomerkki |
|
Tienhaara
Suomenvedenpohjan pohjoispuolella oli paikka,
missä saavutettiin ensimmäinen torjuntavoitto.
Taistelut käytiin 22.- 25.6.1944 välisenä aikana.
Apuun oli komennettu ruotsinkielinen JR 61
komentajanaan evl. Alpo-Kullervo Marttinen.
Rykmentti selvisi tehtävästään hyvin tykistön
keskitetyn tulituen avulla. Taistelussa oli
mukana myös 2500 virolaista. JR 61 tuli
Tienhaaraan juosten 20 km purkauspaikastaan.
Matkan varrella he saivat kuulla vastaan
tulevien hiippareiden herjoja. Venäläiset
yrittivät useita kertoja tulla salmen yli
miestappioista välittämättä, mutta eivät
onnistuneet. Jälki oli tietysti kauheaa.
Mannerheim palkitsi Marttisen ja antoi tämän
valita Mannerheim-ristin ritarin arvon ja
everstiksi ylentämisen välillä. Marttinen
valitsi jälkimmäisen, mutta nimitettiin
myöhemmin myös Mannerheim-ristin ritariksi. Åke
Lindmanin elokuva ”Framom främsta linjen” kuvaa
JR 61:n taistelua Tienhaarassa. Kävimme
kotimatkalla Kivisalmen sillan paikalla. Sampon
tuntema uskollinen viinatrokari seurasi
pakettimersullaan meitä Viipurista lähtien kuin
hai laivaa ja oli aina auliisti esittelemässä
valikoimaansa, kun pysähdyimme. Viimeiset
viinakaupat tehtiin Kivisalmella.
|
|
Kävimme matkamme aikana katsomassa useita
muistomerkkejä sekä vanhoja
suomalaisia hautausmaita ja hautamuistomerkkejä.
Suomalaiset hautausmaat olivat yleensä huonossa
kunnossa ja hoitamattomia. Mielenkiintoinen
muistomerkki oli Ihantalassa iso kivi, jossa oli
sekä suomeksi että venäjäksi teksti ”Kunnia
sankareille”. Sen muistomerkin äärellä meillä
oli oma vaikuttava tilaisuutemme. Trio Jussi
Pietilä, Jouko Virtanen ja Jussi-Pekka Seppä
lauloi aluksi Finlandian. Sen jälkeen
kenttäpappimme Lasse Reijomaa piti hartaushetken.
Hän lausui ensin runoilija Lasse Heikkilän runon
”Balladi Tali-Ihantalalle” ja luki sitten Herran
siunauksen. Lopuksi vahvistettu trio lauloi
vielä Isänmaan virren. Muista muistomerkeistä on
mieleen jäänyt erityisesti venäläistä
uusisänmaallisuutta tulkitseva muistomerkki
Viipurissa.
|
|
|
|
|
Kurssikokous |
|
Puheenjohtajan
puheenvuoro |
|
Pidimme viimeisenä Viipurin iltanamme tiistaina
2.9.
kurssikokouksen Hotelli Viipurin baarin
aulassa. Aiheena oli tuleva toimintamme ja
mahdolliset tulevat matkamme. Keskustelu oli
vilkasta ja erilaisia ideoita esitettiin
runsaasti. Kokouksen yksimielinen henki oli,
että toimintaa jatketaan. Kurssitoimikunta sai
tehtäväkseen järjestää vielä tämän vuoden
puolella esitelmäkokouksen lounastilaisuutena
Helsingin Suomalaisella Klubilla.
Kurssitoimikunta asetti itselleen tavoitteeksi
käsitellä kokouksessa esitetyt ehdotukset syksyn
aikana ja esittää toimintasuunnitelman ensi
vuodelle esitelmäkokouksen yhteydessä.
|
|
|
|