Joka tapauksessa Toinen maailmansota tuli ja Itämeren herruus siirtyi joksikin aikaa Saksalle. Punalaivasto, jonka Stalin meinasi jo tuhotakin Pietarin alueella, oli siellä Suomenlahden pohjukassa miinoitusten ja Saksan ilmavoimien sekä laivaston saartamana, eikä se juuri mitään saanut sodan aikana aikaiseksi. Kun ajatellaan meidänkin pitkiä rannikoita, niin voidaan kuvitella, että ne ovat hyvin vaarallisia alueita. Sen vuoksi meillä olikin rakennettu kaksi panssarilaivaa. Ne olivat tavallaan liikkuvia rannikkotykistöpattereita, joita voitaisiin siirtää pitkin rannikoita. Tämä vaara ei onneksi toteutunut, ehkä Viipurinlahtea lukuun ottamatta ja sekin liittyy sikäläisiin maasotatoimiin.

Ei venäläisten aikaansaannokset tässä suhteessa mitään suuria olleet lukuun ottamatta sitä vaihetta, että kun saksalaiset joutuivat laivastoineen vetäytymään hallitsemaltaan Itämereltä. Eihän meidän kauppakaan ilman Saksan laivastoa olisi ollut mahdollista. Mehän kävimme koko ajan kauppaa Keski-Euroopan eli Saksan kanssa. Ruotsi myi sinne malmia, joka Pohjanlahtea pitkin meni etelään ja mahdollisti Saksan sodankäynnin ja niin edelleen. Tämä ei olisi ollut mahdollista, jos punalaivastoa ei olisi pidetty hiljaisena siellä Suomenlahden pohjukassa. Sitten kun saksalaiset joutuivat vetäytymään -44 – 45 talvella niin sittenhän se pääsi purkautumaan Itämerelle ja nyt se sai jotakin siellä aikaiseksi, mutta ei ne niin kunniakkaita ne teot olleet. Ne nimittäin upottivat pakolaisia vieviä saksalaisten laivoja. Kuuluisinhan on Gustlofin upotus, jossa meni noin kymmenentuhatta henkeä haavoittuneita sekä naisia, lapsia ja vanhuksia. Myös sellainen alus kuin Steuben upotettiin ja siinä meni noin kahdeksan tuhatta ja se oli vielä merkitty niin suurin punaisen ristin merkein kuin ikänä mahdollista. Goya-niminen alus – sama juttu. En tiedä kannattaako näistä kovin ylpeitä olla. Sukellusveneet olivat upottajia ja jos mennään pikku detaljiin, niin tämä upottaja oli muistaakseni kapteeniluutnantti, mutta nimeä en muista, hän alkoholisoitui sodan jälkeen. Oliko syynä sitten se, että omaatuntoa kuitenkin vähän pisti.

Sodan jälkeen hän muuttui täydelliseksi juopoksi, eikä ollut missään Neuvostoliiton sankareitten luettelossa, eikä hänestä mitään puhuttukaan. Nyt kuitenkin viimeisten kymmenen vuoden aikana hän on päässyt tapetille ja nyt hän on Neuvostoliiton tai Venäjän sankari niin kuin nykyään sanotaan. Hänelle tuli patsaskin tuonne Kaliningradiin eli entiseen Königsbergiin, missä hän nyt tähystää sukellusveneen tornissa vihulaisia. Taas yksi esimerkki nykyisestä venäläisestä patriotismista, joka etsii itselleen tukea tällaisistakin asioista. Minä olisin kyllä hiljaa tästä herrasta, mutta näin se nyt kuitenkin on.

Saksa oli pyyhitty pois Itämereltä kesään -45 mennessä ja nyt Neuvostoliitto oli todella Itämeren hallitsija – näin voidaan sanoa. Koko Baltian alue ja koko etelärannikko, kommunistinen Puola ja entinen Itä-Preussi, Königsbergin alue,jokase liitettiin suoraan Neuvostoliittoon.Paikkojen nimet muuttuivat samaan tyyliin kuin Karjalan kannaksella eli keksittiin erilaisia tekonimiä. Siitä osasta Saksaa, mikä vielä ulottui Itämereen tuli kuuluisa DDR. Se oli vähemmän itsenäinen valtio, elikkä koko Itämeren eteläosa Tanskan porteille saakka oli nyt Neuvostoliiton hallussa. Suomikin oli tällainen ”ystävyysvaltio”. Mehän pyrimme parhaamme mukaan pysymään erossa näistä seuroista, mutta olihan meillä  YYA-sopimus, joka tarvittaessa olisi voinut olla hyvinkin hankala, jos neuvostoliittolaiset olisivat siihen kriisin tullessa vedonneet. Syksyllä -44 venäläiset käyttivät Suomen rannikkoa hyväkseen – Turkua, josta esimerkiksi lähti se herra, joka upotti Gustlofin.  Suomalaiset joutuivat ottamaan osaa Hiidenmaan ja Saarenmaan valtaukseen – tukemaan sitä. Valtaajat lähtivät myöskin Turusta, joten tällaisiakin piirteitä heti sodan jälkeisessä Suomessa oli ja tietenkin pitää muistaa Porkkala. Aikaisemman Hangon asemesta se piti luovuttaa Neuvostoliitolle ja sehän merkitsi Suomenlahden täydellistä sulkemista, kun tuolla toisella puolella Virossa oli neuvostoliittolaiset ja se merkitsi myös painostusta Helsingin ja pääkaupungin suuntaan kun oli aivan vierellä. Neuvostoliiton herruus näytti aika selkeältä Itämeren alueella. Ruotsi oli ainoa maa, joka oli ulkopuolella, mutta se pyrki olemaan puolueettomana. Kun sen tilanne nyt oli aika hankala, se satsasi aika paljon puolustukseen. Viisikymmentä- ja vielä kuusikymmentäluvunkin Ruotsilla oli varsin kunnioitettavat asevoimat.

Tältä tilanne näytti ja kumpikin puoli tietysti teki suunnitelmiaan. Venäläisten silloisista suunnitelmista on nykyään tietoa, kun niitä on tullut julkisuuteen ja todella me tiedämme, että puolustussuunnitelmien lisäksi heillä oli myös hyökkäyssuunnitelmat. Ne olivat vielä pääsuunnitelmia. Jos sota olisi syttynyt, niin heti oli tarkoitus katkaista Tanska Schleswig-Holsteinista eli erottaa se mannermaasta. Sitten olisi vallattu Tanskan salmet, joihin Molotov oli jo Hitleriltä vaatinut lupaa päästä. Sitten olisi tietysti varsinainen hyökkäys Keski-Eurooppaan. Tällaiset suunnitelmat heillä oli. Natolla ei tällaisia hyökkäyssuunnitelmia ollut – sehän oli muodostettu puolustusliitoksi, mutta jos tällainen hyökkäys tulee, se olisi niin massiivinen ja maavoimien ylivoima niin valtava, että Lännessä olisi turvauduttu ydinaseeseen. Ainakin niin kauan, kun Neuvostoliitolla ei ollut ydinasetta, millä olisi selviydytty ja kyetty vaikka tekemään selvää Neuvostoliitosta. 

Äskettäin ilmestyi Churchillin kirja ”Kolmas Maailmansota”, jota en ole vielä aivan kokonaan lukenut, mutta se osoittaa, että vuonna 1945 Churchill suunnitteli Neuvostoliiton tuhoamista. Saksan tuhoamisen jälkeen hän laaditutti suunnitelmat Neuvostoliiton tuhoamiseksi. Hän oli varsin sotaisa mies ja suunnitteli aina kaikenlaista ja se kirja perustuu asiakirjoihin. Hänen kenraalinsa joutuivat toteamaan, että silloisilla voimilla Länsi ei kykenisi Neuvostoliittoa tuhoamaan ja niin näistä suunnitelmista piti luopua. Sitten tuli kuin taivaan lahjana Churchillille  ydinaseet, joita Neuvostoliitolla ei vielä ollut. Churchillilla oli luettelokin kaupungeista, jotka tuhotaan – Moskova, Leningrad, Kiova, Stalingrad, Odessa ja mitä niitä olikaan. Jokaiseen atomipommi ja Neuvostoliitto on loppu. Tällainen rauhan mies meillä siinä oli. Mitenkä paljon venäläiset tiesivät näistä suunnitelmista – se ei kirjasta selviä. Kun puhuin tästä molemminpuolisesta epäluulosta, niin olihan Neuvostoliitolla sellainen tiedustelu ja sellaisia agentteja Lännen johtavillakin paikoilla, että heidän on ollut pakko tietää jotakin. Se puolestaan on pannut heidät varpailleen.

Tilannehan jatkui tällaisena – kummallekin tuli ydinase, joka ilmeisesti esti sen, että kolmatta maailmansotaa ei voinut tulla. Se olisi merkinnyt tuhoa kummallekin osapuolelle – senhän sanoo järki. Asevoimat oli silti pidettävä kunnossa ja kilpavarustelu jatkui.  Sitten kävi niin, että Neuvostoliitto tuhoutui omituisella – historiassa aika ainutlaatuisella tavalla, että suurvalta näin romahtaa ilman varsinaista verenvuodatusta. (välihuuto: Rooman valtakunta tuhoutui näin) Se tuhoutui niin useamman sadan vuoden aikana, että kyllä siellä ehti olla verisiäkin tapahtumia kuten vandaalien hyökkäykset. Neuvostoliitto meni hetkessä. Nyt se joutui suunnilleen siihen asemaan, missä Venäjä ja alkava Neuvostovenäjä oli ollut Ensimmäisen Maailmansodan jälkeen. Suomihan ei Venäjälle enää kuulunut paitsi meidän itäisin maakunta. Me olimme ainoa valtio, joka teki Neuvostoliitolle menestyksellistä vastarintaa ja kuitenkin me olemme ainoa valtio, joka on ilmeisesti pysyvästi menettänyt sille omia alueitaan. Kaikki muut, jotka joko antautuivat tai hävisivät muuten, ovat saaneet alueensa takaisin ja vähän enemmänkin. Me, jotka tappelimme, menetimme aluettamme. Tämä on asia, mitä meikäläinen ei voi sulattaa ollenkaan. Fakta se kuitenkin on. Venäjä kuitenkin menetti Baltian maat ja niin kuin Ensimmäisen Maailmansodan loppupuolella myös Ukrainan, Valko-Venäjän ja Kaukasuksen valtiot. Varsinkin Ukrainalla on, paitsi maantieteellisesti, myös teollisuuskapasiteetiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan suuri symbolinen merkitys venäläisille ja koko Venäjän historialle.

Kiovan epiteettihän on ”Venäjän Kaupunkien Äiti” ja nyt se ei enää olekaan venäläinen. Tämä symboliikka painaa ja on paljon muutakin, kuten Krim vaikka se ei Ukrainaan ikinä kuulunutkaan muutoin kuin sen takia, että Hrutshev sen lahjoitti Ukrainalle. Hänen kannaltaan oli ihan sama mihin neuvostotasavaltaan se kuului ja hän teki tällaisen hyvän tahdon eleen, vaikka ukrainalaiset eivät ilmeisesti sitä edes pyytäneet. Krimillä on selvä sotilaallinen merkitys. Jos katsoo kartalle ja kuvittelee, että Krim olisi Naton hallussa – sitähän Venäjä tässä miettii – niin olisi erittäin vaarallista Venäjän kannalta kun Mustameri olisi käytännössä Naton hallussa. Tässä on kova reaalipoliittinen tekijä, joka oli merkittävänä syynä Krimin kaappaamiselle. Symbolisilla aatetekijöillä on myös merkitystä, vaikka tällaiseen sotilaalliseen tilannearvioon ne yleensä eivät kuulu. Se on vähän virhe, sillä ne pitäisi yleensä myös muistaa. Krimillä on tällainen merkitys. Nimittäin kristinusko tuli Venäjälle Krimin kautta, kun Vladimir Suuri otti siellä kristinuskon kasteen vastaan 900-luvulla Sevastopolin eteläpuolella ja se on ollut pyhä paikka Venäjän historiassa.Putinkin kävi siellä jo silloin, kun se kuului Ukrainaan. Hän kävi siellä joka vuosi tiettynä päivämääränä soittamassa symbolisia kirkonkelloja. Nyt hän pääsee sinne vapaasti niitä soittamaan ja tekemään ristinmerkkejä, jotka hän on opiskellut oikein hyvin. Aluksi hän tekikin sen väärällä kädellä, mutta nyt osaa tehdä oikein.

Jos olette vänkään seuranneet Venäjän aatteellista historiaa, niin olette huomanneet, että kirkko ja valtio ovat aina olleet symbioosissa keskenään. Jopa Stalinin aikana sen verran, että vuonna -43 Stalin ainakin hetkeksi lopetti kirkolliset vainot ja pyysi siunausta toiminnalleen. Sitten myöhemmin hän kyllä unohteli taas näitä asioita. Mutta silloin kun oltiin vaikeuksissa, ovat valtio ja kirkko aina tukeneet toisiaan ja niin se on nykyäänkin. Putinin luotettavin tuki on ortodoksisessa kirkossa ja sen tuki Putinissa.

 Eksyin tässä vähän tuonne Krimin suuntaan, mutta kyllä sekin tähän aiheeseen liittyy, sillä Krimin kaappaus hälytti Länttä ja Baltian valtioita, kun osoittautui, että Venäjä oli valmis tällaiseenkin tekoon, vaikka se vakuuttaa jatkuvasti, että mitään valtauspyrkimyksiä ei ole. Venäjähän hoiti tämän pikkuisen kömpelösti – varsinkin alun. Muistattehan kaikki ne ”pienet vihreät miehet” – ei ne mitään pieniä olleet, enkä tiedä olivatko vihreitäkään, mutta näin niitä kutsuttiin. Venäjähän kiisti kaikki yhteytensä niihin, vaikka kaikki tiesivät, mistä ne olivat tulleet. Jostakin ne vain tulivat ja hoitivat käytännössä liittymistä Venäjään. Kukaan ei uskonut, kun Venäjä kielsi kaiken. Muutamaa vuotta myöhemmin Putin sitten kerskaili tällä, kuinka me petkutimme länttä lähettämällä niitä pieniä, vihreitä miehiä sinne. Nyt siitä tuli hieno temppu.  

 Ei tämä kerskailu psykologisesti ollut ihan viisasta ollut. Pienillä Baltian mailla on vakava pelko naapuriaan kohtaan, joka on osoittanut, että se pystyy näin tekemään. Kaikissa näissä maissa – Liettuassa nyt vähemmän, mutta Latviassa varsinkin ja myös Virossa, on isot venäläiset vähemmistöt ja Venäjän perustuslaki vaatii Venäjää suojelemaan myös rajojen ulkopuolella olevia venäläisiä. Siinä on olemassa vaara, että jonakin päivänä ainakin propagandassa esitetään, että tätä vähemmistöä sorretaan ja sitä joudutaan suojelemaan. Minusta tämä pelko on täysin oikeutettu – tätähän Hitlerkin käytti suojellessaan sudeettisaksalaisia ja tulokset tiedämme. Sudeettisaksalaiset halusivatkin suojelusta ja mistä sen tietää tuleeko joskus tilanne, jolloin nämäkin vähemmistöt, jotka ovat varsin suuria, haluavat suojelusta.

Venäläisillä on vastakkainen epäluulonsa. Nyt nämä pienet valtiot, tajuaahan ne sen, että ne eivät yksin pysty puolustautumaan suurvaltaa vastaan.  Tosin Toisen maailmansodan historiasta löytyy esimerkkejä, että ei se nyt ihan mahdotonta ole ollut, kun saksalaiset torjuivat puolen vuoden ajan Narva-joella ja Sinimäellä venäläisten suurhyökkäykset toisensa jälkeen. Vähemmän heitä oli kuin mitä nämä valtiot saisivat kokoon ja siitä huolimatta he pystyivät torjuntaan. Turha tähän on vedota – tilanne näyttäisi yksinäisille pikkumaille synkältä ja niin ne ovat turvautuneet Natoon.  Yhdysvallat Naton takana on Venäjän kilpailija ja onkin kovin mielellään ollut apua tarjoamassa. Nyt näitä apujoukkoja, kun otetaan mukaan Puola ja Romania, on noin kolmekymmentätuhatta, mikä on suhteellisen paljon – niitä vaihdetaan jatkuvasti. Joukkojen läsnäolo on ärsyttänyt suuresti venäläisiä, sillä Narvasta on 130 kilometriä Pietariin. Ne muistavat saksalaisten hyökkäyksen ja näkevät, että Naton joukkoja on näin lähellä jatkuvasti. Kun virolaisetkaan eivät ihan mitään psykologian mestareita ole, niin ne järjestivät viime itsenäisyyspäivänään paraatin Narvassa ja siellä oli Yhdysvaltalaisia joukkoja joten tähtiliputkin liehuivat paraatissa. Venäläiset olivat tästä tuohtuneita. Mekin voisimme järjestää itsenäisyyspäivän paraatin Vaalimaalla niin että se varmaan näkyisi, niin mitähän ne sanoisivat.

Virolaisten itsetuntoa tuo saattoi kohottaa, mutta välillä tuntuu, että kumpikin puoli kaivaa verta nenästään. Toivottavasti se ei johda mihinkään mutta kireitä välit ovat. Ei tuo Venäjän voima niin kovin suuri ole. Läntiset tiedotusvälineet mielellään liioittelevat Venäjän voimaa. Tätä kybervaikuttamistahan harjoitetaan ja nythän perustettiin Suomeenkin tällainen keskus, jossa Nato on mukana. Tässä on kuitenkin se vika, että siinä keskitytään vain sellaiseen toimintaan, jossa Venäjä on  mukana. Kaikkihan sitä harrastavat. Sen keskuksen pitäisi seurata kumpaakin osapuolta.

Tällainen kiista jatkuu koko ajan, mutta parempi niin kuin aseiden käyttö ja kybersotaan kuuluu, että Venäjän voimaa paisutellaan aika valtavastikin. Se mitä tiedän asiasta tällä hetkellä, niin ei sitä vastaan olisi kiva lähteä tappelemaan, mutta ei sen voima mikään valtava ole. Meidän rajalla oli aikoinaan paljon joukkoja. Nyt on vähemmän. Pohjoisessa on kaksi prikaatia Petsamossa ja ne on tietenkin tarkoitettu Naton joukkoja vastaan. Vastikään on perustettu prikaati, joka kuuluu tähän samaan kokonaisuuteen. Se on Alakurtissa eli menettämällämme Sallan alueella. Sitten on tietenkin Pohjoisen Jäämeren laivasto, joka on Venäjän voimakkain laivasto, mutta se ei tähän Itämereen kuulu. Sitten saadaankin tulla eteläänpäin aika paljon ennen, kuin löytyy seuraava valmiusjoukko. Se on Karjalan kannaksella. Meillä esitetään karttoja, joiden mukaan tässä välilläkin olisi joukkoja, mutta ne tiedot ovat vanhentuneita. Näin hiljattain uuden kartan, jossa väitettiin, että Kirvussa on varuskunta, mutta ei siellä ole ollut mitään kohta kahteenkymmeneen vuoteen. Kannaksella on siis yksi valmiusprikaati, Viron suunnassa on Viron ja Latvian yhtymäkohdassa yksi maahanlaskuprikaati. Tässä ovat nämä valmiusjoukot. Sitten laivasto – se meni niin kuin Venäjän armeija muutenkin – ihan rempalleen. Oli 5,5 miljoonaa miestä ja jonkin ajan kuluttua selkeästi alle miljoona miestä.

Se tarkoittaa, että tyhjiä varuskuntia on joka paikassa. Kun venäläinen tapa on, että kun lähdetään pois, niin pistetään ikkunat rikki ja kaikki mahdollinen vandalisoidaan, niin nämä ovat surullisia nähtäviä. Niitä löytyy Karjalan kannakseltakin ja pitkin itärajaa. Samoin tapahtui laivaston kanssa. Tuolla Kronstadtissa oli parikymmentä sukellusvenettä Itämerta varten. Siellä niitä romutettiin ja nyt niitä on enää kolme. Uudistamien on kyllä aloitettu ja kalustoa ja koulutusta pyritään parantamaan. Asevelvollisuusaika on nykyisin vain vuosi ja toivottavasti se ei enää ole samanlaista simputtavaa ”koulutusta”, josta Venäjän armeija oli kuuluisa. Ei se mikään hyökkäyskykyinen armeija ole lukuun ottamatta niitä ydinaseita ja nehän ovat vastapuolellakin. Siinä mielessä en sitä uhkana pidä, enkä pidä myöskään Natoa uhkana venäläisille – tuskinpa siellä suunnitellaan, että lähdetäänpä tekemään selvää noista venäläisistä. Vaara on siinä, että kun kumpikin ärsyttää toinen toistaan, niin vahinko voi sattua vaikka kumpikaan puoli ei varmasti sitä halua. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että kyllä meidän on puolustuskykymme pidettävä kunnossa kaiken varalta, että ei käy kuin Ruotsin, joka laittoi suunnilleen pellolle koko armeijansa. Nyt kun huomasivat, että ikuinen rauha ei tullutkaan, yrittävät korjailla. Gotlantiin, joka on yksi strateginen peruspaikka Itämerellä,  laitettiin ihan kokonainen komppania.

Aikamme tässä paikassa loppuu, joten tämä jää hiukan kesken, mutta eiköhän minun käsitykseni tästä tilanteesta tullut jokseenkin selväksi. Kiitos mielenkiinnosta.

 
Puhetallenteesta hiukan lyhentäen tekstiksi muuttanut Jussi Pietilä