RUK 102
Reseviupseerikurssi 102 ei lopu koskaan





 


RUK 102
RUK 102 KOKOONTUMISIA
TULEVA TOIMINTA
MATKAT JA VIDEOT
TIEDOTUKSIA
KURSSITOIMIKUNTA
MAANPUOLUSTUS
RUK 102 GOLF OPEN
 

 

Reserviupseerikurssi 102:n koulutus RUK:ssa alkoi keväällä 1960. Haminaan oli komennettu 986 alikersanteiksi ylennettyä varusmiestä eri puolilla Suomea sijainneista aliupseerikouluista. Vanhan perinteen mukaan "vanhat" olivat jättäneet uusille upseerioppilaille koulutusta ja kouluttajia käsittelevia viestejä.  Meidän tuvastamme löytyi lappunen, jossa kerrottiin, että alkavan kurssin aikana vihollinen hyökkää Kattilaisten tien suunnasta ja alkavan kurssin 102 kunniakkaana tehtävänä on puolustaa Haminan kaupunkia, eikä tämä kurssi lopu koskaan. 

 

Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan pääsimme kokelaina yksikköihimme ja aikanaan myös siviiliin aikataulun mukaisesti. Jotain tuosta viestistä jai kuitenkin itämään ja se oli tuo synkkä ennustus: Kurssi 102 ei lopu koskaan.  Olemme kuitenkin jalostaneet tämän alun perin kielteiseksi tarkoitetun ennusteen myönteiseksi tarkoittamaan, että RUK 102 kurssin toiminta jatkuu, vaikka väki harvenee ja askel lyhenee.

 

Aikaa kului kuitenkin 24 vuotta ilman, että kurssillamme olisi ollut mitään yhteistä toimintaa. Muutos tapahtui vuonna 1984, kun Haminan aikaisen oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajamme vuorineuvos Kari Kairamo kutsui oppilaskunnan hallituksen neuvonpitoon ja lounaalle Nokian pääkonttoriin. Tässä kokouksessa päätettiin ryhtyä järjestämään RUK 102 kurssin suorittaneille yhteisiä maanpuolustukseen liittyviä tilaisuuksia. Toimintaa koordinoimaan perustettiin kurssitoimikunta, joka on sen jälkeen valittu aina kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Olemme toimineet kuten rekisteröity yhdistys, mutta emme ole kuitenkaan katsoneet aiheelliseksi virallisesti rekisteröityä. Nykyinen kurssitoimikunta on ollut toimessa jo kaksi kautta. Kurssikokous päätti kuitenkin Tallinnan laivalla 3.10.2016 valita nykyisen kurssitoimikunnan vielä seuraavaksi 3-vuotiskaudeksi.

 

On mielenkiintoista pohtia, mihin perustuu kurssimme yhteishenki, joka näkyy tilaisuuksiemme runsaassa osanotossa. Se ei voi johtua pelkästään niista kolmesta kuukaudesta, jolloin olimme upseerioppilaina RUK:ssa kesällä 1960. Eikä sekään riita, etta olemme suhteellisen samanmielistä porukkaa, jaamme samat arvot sekä kiinnostuksen maanpuolustukseen ja sotahistoriaan. Aivan ilmeisesti tärkein koossa pitävä voima kurssillamme onkin yhteinen toimintamme, 2-3 kertaa vuodessa järjestetyt tilaisuudet, joissa kuulee ajankohtaisia esitelmiä sekä voi tavata kurssiveljiä. Lisäksi Sampo Ahton johdolla tehdyt sotahistorialliset matkat sekä tutustuminen maanpuolustuksemme nykytilaan eri varuskunnissa ovat olleet tärkeä osa toimintaamme.

 

Matkoja järjestetään varmasti vielä tulevaisuudessakin, joskin aikaisempaa vähemmän johtuen joukkomme ikääntymisestä. Suositut esitelmälounaat ja päiväristeilyt ovat helposti järjestettäviä, niille on helppo osallistua ja niitä tullaan sen vuoksi jatkossakin järjestämään.

 
-webmaster-
 

PÄIVITYS 8.9.2017

* Kurssitoimikunnan
   kokous 2.8.2017

* Kutsu risteilylle
  Tallinnaan 4.10.2017